Tässä blogissa
Kuvittele, että istut illalla järven rannalla. Veden yllä leijuu hieman usvaa, ja vastarannan metsä tummuu hiljalleen. Nyt olisi hyvä hetki tarinalle. Sellaiselle, jossa on taikuutta, kallisarvoinen aarre ja nainen, joka voi jopa muuttua valtavaksi kotkaksi.
Tämä nainen on Louhi. Kalevalan vanhoissa tarinoissa hän on Pohjolan emäntä. Pohjola on salaperäinen maa pohjoisessa.
Nainen, jolla on mahtavat taikavoimat
Voit kuvitella Louhen vanhemmaksi, viisaaksi ja päättäväiseksi naiseksi. Hän hallitsee omaa maataan, ja hänellä on voimia, joita ei kannata uhmata kevytmielisesti. Jos häneltä haluaa jotakin, hänen kanssaan on neuvoteltava. Ja joskus Louhi vaatii asioita, jotka tuntuvat lähes mahdottomilta.
Monet miehet tulevat Pohjolaan, koska haluavat naida yhden hänen tyttäristään. Yksi heistä on Ilmarinen, poikkeuksellisen taitava seppä. Hän osaa valmistaa metallista mitä ihmeellisimpiä esineitä.
Louhi vaatii häneltä erityistä aarretta: Sampoa.
Aarre, joka ruokkii kaikki
Se, mikä Sampo tarkalleen on, jää hieman arvoitukselliseksi. Tässä tarinassa voit kuvitella sen taikamyllyksi. Myllyksi, joka tuottaa jauhoja, suolaa ja rahaa. Sen omistajalla riittää ruokaa, ja hän voi vaurastua.
Ilmarinen onnistuu lähes mahdottomassa tehtävässä. Hän takoo Sammon Louhelle toivoen saavansa naida tämän tyttären.
Nyt aarre kuuluu Pohjolalle. Louhi antaa panna sen hyvään talteen. Voit kuvitella, miten kallisarvoinen täytyy olla esineen, joka pystyy elättämään kokonaisen maan.
Mutta ennen pitkää muutkin haluavat osansa tästä rikkaudesta.
Yö, jona Sampo katoaa
Viisas laulaja nimeltä Väinämöinen lähtee Ilmarisen ja vielä yhden kumppanin kanssa Louhen luo. Miehet haluavat, että Louhi jakaisi Sammon heidän kanssaan. Louhi kieltäytyy.
Silloin he päättävät ottaa sen mukaansa.
Väinämöinen soittaa kantelettaan, suomalaista kielisoitinta. Hänen soittonsa on niin väkevää, että Pohjolan väki nukahtaa. Kun kaikkialla on hiljaista, miehet hakevat Sammon piilostaan ja kantavat sen veneeseensä.
Sitten he lähtevät vesille.
Kun Louhi herää, hänen aarteensa on poissa.
Tässä kohtaa hänen vihansa on varsin ymmärrettävää. Miehet, jotka esiintyvät tarinassa sankareina, ovat varastaneet häneltä jotakin. Louhi haluaa sen takaisin. Ja hänellä on voima seurata heitä.
Valtava kotka veden yllä
Louhi lähtee takaa-ajoon. Kun hänen laivansa hajoaa, hän ei luovuta. Hän muuttuu valtavaksi kotkaksi ja lentää miesten perään.
Kuvittele tämä näky: alhaalla pieni vene avaralla selällä, sen yllä valtava lintu, joka lähestyy yhä enemmän.
Louhi saavuttaa veneen. Hän tarttuu Sampoon. Alkaa taistelu, ja sen aikana tapahtuu onnettomuus: aarre putoaa veteen ja särkyy.
Osa siitä vajoaa syvyyksiin. Muita palasia huuhtoutuu myöhemmin rantaan. Väinämöinen kerää ne ja toivoo, että ne toisivat yhä onnea ja vaurautta hänen maalleen. Louhelle jää vain pieni pala kannesta.
Kukaan ei saa koko taikamyllyä takaisin.
Kun jopa aurinko ja kuu katoavat
Louhen tarinat eivät suinkaan pääty tähän.
Toisessa tarinassa hän vangitsee auringon ja kuun ja kätkee ne vuoren sisään. Maailma pimenee. Hän vie ihmisiltä myös tulen.
Seppä yrittää tehdä uusia taivaanvaloja. Mutta hänen aurinkonsa ja kuunsa jäävät kylmiksi eivätkä loista. Aitoa valoa ei voi korvata niin helposti.
Vasta myöhemmin Louhi päästää vangitsemansa taivaanvalot vapaiksi, kun hän alkaa pelätä oman turvallisuutensa puolesta.
Louhi pystyy siis paljon muuhunkin kuin puolustamaan omaisuuttaan. Hänen vihansa voi aiheuttaa muille suurta kärsimystä. Juuri siksi hän jää mieleen: yhtenä hetkenä häntä voi ymmärtää ja seuraavana pelätä.
Mistä tunnemme Louhen
Louhen tarinat löytyvät Kalevalasta, Suomen kansalliseepoksesta. Se on suuri kirja täynnä vanhoja kertomuksia, lauluja ja taikatarinoita. Elias Lönnrot kokosi sen 1800-luvulla suullisena perinteenä säilyneestä suomalaisesta ja karjalaisesta runoudesta ja muokkasi sitä.
Pohjola kuuluu tähän tarujen maailmaan. Et löydä sitä miltään kartalta Louhen valtakuntana. Vaikka kuvittelemme lukiessamme lumisia metsiä ja tummia järviä, kyse ei ole mistään tietystä paikasta nykyisessä Lapissa.
Ehkä juuri se on tällaisten tarinoiden viehätys: ne eivät tarvitse tienviittoja. Hiljainen ilta ja hieman mielikuvitusta riittävät.
Kun istut Mökki Tikassa Koirajärven rannalla ja katselet veden yli, voit mielessäsi seurata Louhea hänen matkallaan. Ja jos taivaalle ilmestyy suuri lintu, mieleesi saattaa tulla nainen, joka ei halunnut luopua aarteestaan mistään hinnasta.
Lisää luettavaa
Tämä on valikoitujen tapahtumien vapaa ja yksinkertaistettu uudelleenkerronta. Tarina Sammosta ja Louhen takaa-ajosta löytyy Kalevalan runoista 42 ja 43, auringon ja kuun tarina runoista 47–49.
MökkiElämykset ja lähiseutuBlogi
